Alcatraz on hyvin abstrakti peli ja ulkonäöllisesti varsin karu. Toisaalta pelilauta komponentteineen on toimiva ja selkeä. Pelimekaniikka on mielenkiintoinen kaikessa yksinkertaisuudessaan, joten peliin pääsee nopeasti sisään.

Valitettavasti peli toisensa perään maistuu samanlaiselta. Tämä taas johtuu täysin siitä ettei Alcatrazissa ole kuin yksi toimiva taktiikka: laitojen kautta pakoruutuun ja sieltä laivaan. Keskitietä pitkin päätyy ylihelposti takaisin selliin, joten pelimies ei sinne edes yritä.

Lisäksi Alcatraz tukkeutuu pahasti neljällä pelaajalla pelattuna, joten suosittelen välttämään maksimipelaajamäärää. Kolmella pelaajalla Alcatraz onkin parhaimmillaan ja kysiesellä pelaajamäärällä peliä tuleekin pelattua aina silloin tällöin.

Mikään maailmaa syleilevästä pelistä ei ole kyse, mutta vanginvartijan pojalle tämä näemmä maistuu aina silloin tällöin.

Ensimmäinen asia, johon Alcatrazia pelatessa huomionsa kiinnittää, on väistämättä sen poikkeuksellisen ankea ulkonäkö. Muovitötteröt mustalla pohjalla kun ei ainakaan minun mielestäni ole niitä kaikkein eniten pelihaluja herättäviä näkyjä.

Peli itsessään ei ole aivan yhtä kamala kuin sen ulkonäkö, mutta se olisi kaivannut kovasti lisää kaikenlaista ollakseen kiinnostava. Nyt se on pelinä aivan liian kuiva, ohut ja yksitotinen kokemus, mikä on harmillista, sillä pelin aiheen olisi luullut saavan tekijän mielikuvituksen laukkaamaan.

Alcatrazissa pelaajalla ei yksinkertaisesti ole niin paljoa tekemistä, tai vähä tehtävä ei ole niin intensiivistä, että peli tempaisisi millään muotoa mukaansa.