Amun-Ressä ohjaillaan keskenään kilpailevia dynastioita muinaisessa Egyptissä. Pelaajien tehtävänä on haalia pisteitä toimimalla kunnon hurskaiden faaraoiden tapaan, eli rakentamalla rutkasti komeita pyramideja ja pitämällä jumalat tyytyväisinä.

Amun-Retä pelataan kaksi aikakautta, jotka molemmat jakautuvat kolmeen kierrokseen. Pelikierrokset jakautuvat huutokauppaan maa-alueista, muuhun ostosten tekoon ja ylijumala Amun-Relle uhraamiseen.

Huutokaupassa tarjolle arvotaan yhtä monta maa-aluetta, kuin pelissä on pelaajia. Kaupankäyntiä varten kullekin kaupan olevalle alueelle asetetaan kortti, jossa on hinnat 0-1-3-6-10-15-21-28-36. Huutokauppa etenee siten, että pelaajat vuoronperään asettavat merkkinsä haluamalleen alueelle sopivaksi katsomansa hinnan kohdalle.Jos kaikki pelaajien merkit ovat eri korteilla, loppuu huutokauppa, ja pelaajat maksavat ostoksensa. Jos yhdellä kortilla on merkkejä useammalta pelaajalta, joutuvat nämä vuorollaan siirtämään merkkiään. Merkkinsä joutuu siirtämään jollekin toiselle kortille kuin missä se vuoron alussa oli, minkä lisäksi sen joutuu tietenkin uudella maa-alueella asettamaan korkeamman hinnan kohdalle, kuin mitä siitä on aiemmin tarjottu. Merkkien siirtelyn piirileikkiä jatketaan, kunnes kaikkien pelaajien merkit ovat eri korteilla, jolloin kukin pelaaja maksaa ostoksensa.

Huutokauppaan pohdittavaa tuo se, että kaikki pelin alueet ovat erilaisia: jonnekin mahtuu enemmän maanviljelijöitä kuin toiselle. Toisaalla alueen omistaja saa lisätuloja, jokin antaa oikeuden ostaa ja käyttää enemmän toimintakortteja ja niin edelleen.

Huutokaupan jälkeen pelaajat ostavat resursseja. Maanviljelijät tuovat rahaa, kolmesta rakennuskivestä syntyy pyramidi ja toimintakortit voivat tuoda monenmoisia lisäetuja. Resurssit on hinnoiteltu tavalla, jossa useamman kappaleen kerralla ostaessaan joutuu pulittamaan korkeampaa kappalehintaa: siinä missä yksi maanviljelijä maksaa yhden kultarahan, maksaa neljä maajussia jo peräti yhdeksän kultarahaa.

Kun ostokset on aseteltu laudalle, uhraavat pelaajat yhteistuumin Amun-Relle. Pelaajat valitsevat omatoimisesti toisiltaan salaa yhtä aikaa paljastettavat rahasummat, jotka haluavat jumalansa kunniaksi uhrata. Uhrauksen yhteissumma vaikuttaa siihen, paljonko maanviljelijät tuottavat isännilleen rahaa, ja lisäksi suurimmat summat uhranneet saavat kiitokseksi ilmaisia lisäresursseja. Uhraamisen voi myös jättää väliin, mikä sopii etenkin niille pelaajille, jotka omistavat "kamelialueita": jos uhrilahjat jäävät vähiin, näitä "kamelialueita" omistavat pelaajat saavat kameleitaan myymällä lisätuloja.

Kolmen kierroksen jälkeen aikakausi vaihtuu. Aikakauden vaihtuminen merkitsee sitä, että peli pisteytetään, minkä lisäksi pelaajat menettävät omistamansa alueet, ja pelilauta tyhjennetään maanviljelijöistä – vain pyramidit ja rakennuskivet jäävät laudalle odottamaan uusia omistajiaan. Kun toinen kolmen kierroksen aikakausi on ohi, loppuu peli ja seuraa lopullinen pisteytys. Molemmissa pisteytyksissä suurin osa pisteistä tulee ahkerasta pyramidien rakentamisesta. Lisäpisteitä tulee pyramidienemmistöistä pelilaudan halkaisevan joen molemmilla rannoilla, sekä joissain toimintakorteissa olevien ehtojen täyttämisestä (esim. kaikki omat alueet sijaitsevat rannalla tai sisämaassa).

Ensimmäisenä Amun-Re:ssä huomio kiinnittyy tyylikkääseen ulkoasuun: pelilauta huokuu Egypti-aiheisuuttaan ja pelin aikana laudalle ilmestyvät työläiset ja rakennetut pyramidit muodostavat todella upean kokonaisuuden.

Pelin eri etapeista vain tarjouskilpailu on onnistunut, muut vaiheet ovat enemmän tai vähemmän vaisuhkoja. Tarjouskilpailu maa-aluista on pelin todellinen helmi: muutamalla säännöllä on saatu kokonaisuus, jossa tietyn maa-alueen saamiseksi siitä joutuu tekemään kerralla viimeisen päälle harkitun tarjouksen, sillä voi hyvinkin olla ettei samasta alueesta pääse tekemään tarjoustaan enää toistamiseen.

Kun maa-alueet on jaettu ja alkaa omille maille rakentaminen, peli muuttuu kovaa vauhtia yksinpeliksi ja pitkän tähtäimen suunnitelmiksi, jossa korttituurilla on välillä raivostuttavankin paljon merkitystä. Jotta ylipäätään erilaisia tehtäväkortteja saa onnistuneesti suoritettua, tulee oma taktiikka lukita kummallekin aikakaudelle varsin aikaisessa vaiheessa. Sokkona pakasta ostettavat erikoiskortit voivat hyvinkin tarjota lisävoittopisteiden mahdollisuuksia, mutta kun sieltä voi ihan yhtä hyvin tulla tarpeettomiakin lappuja, niin taktiikan rakentelu on osittain toiveajattelua siitä, mitä sieltä pakasta voisikaan tulla.

Amun-Re onneksi piristyy hetkeksi pelin puolivälissä, jossa maa-alueet laitetaan jälleen uudelleen jakoon. Tässä vaiheessa jokaisella on siis hetkeksi mahdollisuus muuttaa pelisuunnitelmiaan, mutta jälleen kerran ensimmäisten maa-alueiden oston jälkeen suunnitelmia joutuu lukitsemaan jos mielii tehtäväkortteja suorittaa.

Jumalille uhraaminen on ideana hyvä; käytännössä joukko kuitenkin jakaantuu niihin, jotka työläisten avustamana koettavat tienata lisää rahaa ja toisaalta "kamelimiehiin" joille riittää useimmiten miinuskortin vilauttaminen. Ei erityisen jännittävää.

Kokonaisuutena Amun-Re jättää aavistuksen kylmäksi: pelissä on hyviä ideoita, mutta toteutus on kuitenkin puolivillainen. Jos nyt jotakin olisin toivonut, niin rakennusvaiheeseen olisin suonut pelaajien välille vuorovaikutusta ja sitä kautta pelikin olisi värikkäämpi ja mielenkiintoisempi.

Huutokauppa on peleissä usein nähty mekanismi, josta luulisi olevan vaikea keksiä enää mitään uutta ja innostavaa. Pelisuunnittelijoilla tuntuu kuitenkin mielikuvitusta piisaavan, sillä Amun-Ren huutokauppamekanismi ei ole ainoastaan omaperäinen, vaan se myös toimii loistavasti. Merkkien kierrättäminen lapulta toiselle on hauskaa puuhaa, joka vaatii pelaajilta kylmiä hermoja ja röyhkeää asennetta. Huutokauppa onkin pelin selkeä kohokohta, sillä harmillisesti muu peli ei ole sen kanssa samaa tasoa.

Amun-Ren suurin vika on, että huutokauppaa lukuun ottamatta siinä ei juuri ole pelaajien välistä kanssakäymistä. Jumalalle uhrattaessa voi hieman vaikuttaa muiden peliin, mutta siinäpä se sitten onkin. Suurin osa pelistä on lähinnä tarkkaa talouden hallintaa ja laskelmoitua resurssien ostelua, jossa muista pelaajista ei juurikaan tarvitse välittää. Mistään kovin vauhdikkaasta tai jännittävästä pelistä ei siis ole kyse. Tältä pohjalta onkin hyvä, että peliä on sentään ilo katsella vuorojaan odotellessa. Pelikuvituksen taitaja Franz Vohwinkel on jälleen tehnyt hyvää työtä, vaikkei aivan parhaimmillaan olekaan ollut.

Amun-Retä on vaikea kuvitella pyytävänsä pelattavaksi kovin usein. Vaikka pelissä onkin kaksi poikkeuksellisen hyvää ideaa (huutokauppa ja kuvauksessa mainittu aikakausien vaihtuminen), eivät ne valitettavasti täysin riitä peittämään pelin muuten innotonta ja tylsähköä sisältöä.