Battle Linen aihe on antiikin taistelut, mutta ulkoasua lukuun ottamatta aihe ei pelissä näy. Peli itsessään on korttipeli, jossa pelaajat pyrkivät kukistamaan vastustajan pelaamalla pöytään yhdeksälle eri lipulle kolmen kortin yhdistelmiä. Lipun voittaa pelaaja, joka on kyseiseen kohtaan pelannut paremman kolmen kortin pokerikäden, kuten kolmoset, värin, värisuoran ja niin edelleen. Koko pelin voittaa, jos pelaa vastustajaa paremmat kortit kolmelle vierekkäiselle lipulle, tai jos on parempi viidellä vapaavalintaisella lipulla.

Pelissä on tavallisen pelaamisen lisäksi kaksi lisäkoukkua. Ensinnäkin lipun voi voittaa, vaikka vastustaja ei olisi vielä pelannut kiistanalaiseen kohtaan kaikkia kolmea korttia. Riittää, jos voi pöydässä olevia kortteja osoittelemalla todistaa, että vastustaja ei voi enää pelata omaa yhdistelmää parempaa suoritusta kyseiseen kohtaan. Toisen lisäkoukun tuovat taktiikkakortit, jollaisen voi ottaa kierroksellaan tavallisen kortin sijaan, mutta joita voi pelata vain hyvin rajoitetusti. Taktiikkakortit joko muuttavat pelin sääntöjä yhdellä lipulla (esim. lipun ratkaiseekin kolmen sijaan neljä pelattua korttia) tai ne ovat erilaisia jokereita.

Battle Line on ehdottomasti parhaita kahden pelaajan pelejä. Aihe ja pelimekaniikka eivät kyllä kohtaa millään tasolla, mutta muuten pokerikäsien pelaaminen on onnistunut idea kahdellakin tapaa. Ensinnäkin pokerikäsien logiikka on kaikille tuttu, minkä ansiosta peli on helppo omaksua. Toisekseen pokerikäsien käyttäminen tuo peliin mukavaa bluffimeininkiä, kun pitää arvailla onko vastustajalla ratkaiseva kortti kädessään, vai onko se vielä pakassa. Peli on kaiken kaikkiaan oikein miellyttävää, nopeatempoista ja kevyttä aivojumppaa, jossa tuurillakin on oma sopiva roolina.

Ei aivan klassikkotasoa, mutta kuitenkin mainio pelivalinta kahdelle pelinälkäiselle pelurille.

Kolmen kortin pokeriyhdistelmillä pelattava korttipeli, voiko sellainen olla järin hauskaa? Battle Linea pelanneet tietävät, että kyllä voi.

Peli aiheuttaa yllättävän paljon päänvaivaa jo sikälikin, että kerralla kädessä on vain seitsemän korttia. Näiden korttien turvin pitäisi tulkita millaisia sarjoja pelin aikana pystyy pelaamaan. Korttituuri on siis läsnä, mutta ei onneksi samalla tavalla häiritsevästi kuin vaikkapa Lost Citiesin tapauksessa.

Mukava kokonaisuus, joskin arvosanaa tiputtaa se tosiseikka, että loppujen lopuksi oma peli on liikaa kiinni siitä, tarjoaako nostopakka sopivat kortit voittoon vaiko ei.