Dschunkessa miellyttää ensinalkuun sen virkistävän poikkeuksellinen pelimekaniikka. Kaikki pyörii sen perusidean ympärillä, että lastaajat kiertävät pelilaudan laivoilla ja vuorollaan pääsee
valitsemaan yhden tarjolla olevista toiminnoista. Ei kuulosta kummoiselle, mutta käytännössä mekaniikka on ihan mielenkiintoinen ja osittain ihan toimivakin. Laivojen pakkaaminen konteilla ristiin-rastiin ja tätä kautta määräytyvä tapa kerätä rahaa ja tavarakortteja on kekseliäs ja pelin ulkoasu sekä komponentit tukevat tätä kokonaisuutta.

Valitettavasti homman ydin on sitten ryssitty puhtaalla sokkohuutokaupalla ja Dschunken tapauksessa vieläpä kaikkein raaimmalla mahdollisella tavalla: suurimman tarjouksen tehnyt vie voittopisteet, mutta kaikki ko. tarjouskilpaan osallistuneet menettävät joka tapauksessa tarjoukseen käyttämänsä kortit. Syö siis miestä, kun ensin kerää tukun kortteja käteensä ja huutokaupassa oma tarjous jää kortin vajaaksi! Voi olla jonkun mielestä hauskaakin, mutta ei lämmitä minua - etenkään pelissä, joka kestää kokonaista tunnin.

Toinen hienoinen ongelma seuraa siitä, että kun lastaajat pyörivät laudalla koko ajan tiettyä kaavaa, tulee toisista kierroksista väistämättä tärkeämpiä kuin toisista, mutta vuorot menevät siitäkin huolimatta myötäpäivään, jolloin - jos olet vuorossa viimeisenä - käteen jää suhteellisen turhia vaihtoehtoja. Tähän olisi pitänyt kehittää jokin systeemi, jossa pelaaja pääsee vaikuttamaan vuorojärjestykseen.

Kokonaisuutena Dschunke on ongelmallinen: pelissä on jotain hyvää ja jotain huonoa. Tällaisenaan siihen ei kovin helposti palaa etenkin kun kilpailu pelipöydän ajasta on niin ankaraa.

Dschunke on varsinainen kaunotar ja hirviö yhdistettynä yhteen ja samaan peliin. Se puolikas pelistä, jossa lastaillaan laivoja ja kerätään rahaa tai kortteja, on Schachtia parhaimmillaan - osuus on nokkela, kiero ja muutenkin moitteettomasti toteutettu. Pelin toisesta puolikkaasta ei sen sijaan ole mitään hyvää sanottavaa. Se on lyhyesti sanottuna sokkohuutokauppaa yksinkertaisimmillaan, pahimmillaan ja turhauttavimmillaan. Mitä vähemmän osuudesta sanoo, sen parempi.

Hauskasti myös pelin komponenttipuoli on samalla tapaa kaksijakoinen. Muut nappulat ovat Queenin parasta laatua, mutta jostain syystä peliin on eksynyt paperirahaa, joka näyttää siltä kuin työharjoittelija olisi laitettu tulostamaan setelit kotonaan. Ei mikään kummoinen vika, mutta kuitenkin sellainen jonka väistämättä huomaa.

Voimakkaasti kahtia jakautuneelle Dschunkelle on lienee reilua antaa arvosana, joka on keskiarvo sen kahdesta osiosta, joista toinen ansaitsee yhdeksikön ja toinen nelosen.