Mamma Mia! mikä pizza: hiukan salamia, oliiveja, herkkusieniä, jalopenoja ja ananasta. Siinä ainekset, joilla Mamma Mia! -korttipeleissä yritetään tehdä erilaisia pizzoja. Kullakin pelaajista on omat pizzatilaukset, mutta "uuni", jonne ainekset laitetaan on yhteinen. Kun pelaajasta tuntuu siltä, että nyt "uunissa" on riittävästi aineksia omaan pizzaan, laitetaan pizzatilaus perään. Kuulostaako oudolle? No, otetaan hieman taaksepäin.

Yhteinen pelipakka koostuu aiemmin mainituista viidestä erilaisesta pizzatäytteestä. Lisäksi kullakin pelaajalla on oma pakka pizzatilauksia, jossa voisi olla esimerkiksi seuraavanlaisia pizzoja: viiden täytteen pizza, jossa on kaikkia täytteitä yksi TAI neljä salamia + yksi ananas TAI vähintään viisitoista vapaavalintaista täytettä.

Pelaajilla on kädessään tietty määrä pelikortteja, jotka koostuvat niin pizzatäyte- kuin pizzatilauskorteistakin. Vuorollaan pelaaja laittaa uuniin yhtä (ja samaa) täytettä yhden tai useamman kortin verran ja halutessaan hän voi laittaa myös pizzatilauksen. Lopuksi pelaaja täyttää kätensä joko pizzatäyte- tai tilauskorteilla ja vuoro siirtyy seuraavalle. Näin edetään, kunnes pakka loppuu.

Pakan loputtua uunin sisältö käydään läpi. Ainekset jaotellaan omiin pinoihinsa ja kun vastaan tulee pizzatilaus, katsotaan löytyykö uunista riittävästi aineksia kyseiseen pizzaan. Jos löytyy, on pizza onnistunut ja pelaaja saa tästä yhden voittopisteen (ja samalla uunista poistetaan käytetyt aineskortit), muussa tapauksessa pizzatilaus päätyy pelaajan pizzatilauspakan pohjalle. Näin käydään uunin sisältö läpi ja paras pizzanvääntäjä on selvillä, kun pelipakka ja uuni on käyty kolmeen kertaan läpi.

Jokaisella itseään kunnioittavalla pelaajalla on kaapit ja komerot täynnä kevyitä korttipelejä, joita tulee pelailtua, kun raskaammat pelit ovat puristaneet aivoista parhaat mehut. Tässä viihdyttävässä ja värikkäässä hömppäsarjassa Mamma Mia! sijoittuu keskitasoon. Pelissä ei varsinaisesti ole mitään suurempaa vikaa, vaan se on juuri sitä mitä pitääkin - todella kevyttä ja kohtuullisen nopeatempoista hupia.

Mikään kevytpelien napakymppi Mamma Mia ei kuitenkaan valitettavasti ole - siinä ei ole mitään kovin suurta vikaa, mutta vastaavasti siinä ei ole mitään erityisen hyvääkään. Sen pelilliset koukut ovat huomattavasti vähemmän terävät kuin vaikkapa Geschenktin ja Coloretton. Tästä syystä Mamma Mia jää auttamatta addiktoivampien peliveljiensä varjoon ja päätyy pelailtavaksi näin ollen varsin harvoin. Mamma Mia on kuitenkin poikkeuksellisen helposti lähestyttävä peli miellyttävän aiheensa vuoksi, joten peli on ok valinta ajanvietteeksi, kun pelaamassa on muitakin kuin knizia-friikkejä.

Mamma Mia! on korttipelien saralla erilainen (ja erikoinen) peli. Uwe Rosenberg on onnistunut siis sekä Bohnanzan että Mamma Mia!:n kohdalla tekemään mukavasti perinteisestä pelimekaniikasta poikkeavat pelit. Mielestäni Bohnanzan kohdalla erilaisuus on pelin vahvuus, Mamma Mia!:n kohdalla en ole ihan niin varma kokonaisuuden onnistuneisuudesta.

Peli perustuu lyhytkestoisen muistin käyttöön: onko pinossa riittävästi aineksia? Mitä tilauksia siellä on ennen omaa tilaustani? Juuri muuta Mamma Mia! ei oikein sitten tarjoakaan. Kyse ei ole mistään muistipelistä, joten vaikka ei muistipeleistä pitäisikään, saattaa Mamma Mia!:sta hyvinkin pitää. Minulla ei suuremmin hauskaa pelin ääressä ole koskaan ollut, joten jotakin siitä puuttuu - en tosin osaa sanoa mitä. Moitteista huolimatta huomaan silti pelaavani tätä silloin tällöin.