Päällimmäinen tuntemus pelistä on, että perusasetelma ei toimi. Peli pyörii liiaksi satamamestarin roolin ympärillä ja vain se, joka kulloinkin tuon hamutun tittelin itselleen huutaa, tekee kierroksen tärkeät päätökset. Kulloisenkin satamamestarin kontrolloidessa koko alkuasetelmaa jää muiden pelaajien tehtäväksi vain luovia kierros mukana ja kerätä irtorahaa pikkukivalla uhkapelillä sieltä täältä.

Kun vielä pelin alkuasetelma - jossa kukin pelaaja saa arvalla kaksi ”osaketta” - houkuttaa kulloistakin satamamestaria asettelemaan paatit lähtöruutuihin yhtä yllätyksettömästi asetelmaan 5-4-0 (tietenkin niin, että omat osakkeet saa paremman alkunosteen), niin minun mielestäni hommassa on jotain vikaa.

Lisäongelmana on vielä se, että jollei satamamestariksi pääse kertaakaan, on peliä vaikea voittaa: osakkeilla nimittäin kerätään pelissä isot rahat. Muutoin pelikierros pyörii isomman tai pienemmän riskipanostuksen ympärillä, josta koitetaan kerätä lisärahaa jatkokierroksia ja satamamestarin huutokauppaa silmällä pitäen.

Näen siis Manilassa paljon vikaa, mutta toki hyvääkin: ensinnäkin komponentit ovat todella tyylikkäät pelilaudasta laivoihin ja aina rahoihin asti. Niinikään merirosvot, jotka hyvällä onnella ryöstävät laivoja ruudusta 13, ovat ainoa isompi väriläiskä muuten vähän valjuhkossa pelissä. Peli suorastaan huutaa lisää tällaisia yllätyssattumia muutenkin sattumaan perustuvassa pelissä.

Tällaisenaan Manila on nippanappa kelvollinen peli, mutta ei juuri muuta. Lastailen mieluummin tavaraa sokkohuutokaupan tahtiin Dschunkessa kuin kuskaan tavaraa Manilassa...