Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna Mhing on yksinkertaistettu Mahjongg, jossa palikoiden sijaan käytetään kortteja. Pelin pakka koostuu numerokorttien (kolmea maata) lisäksi lohikäärmeistä ja tuulista. Lisäksi mukaan on lisätty kuusi jokeria sekä kahdeksan kukkakorttia. Kukkakorteilla ei ole muuta virkaa pelissä kuin tuoda lisäpisteitä voittokäteen.

Pelin aluksi pelaajat saavat 13 korttia. Tyypilliseen rommipelityyliin pelaaja vuorollaan ottaa kortin ja heittää yhden pois. Toiminnan tarkoitus on rakennella korteista voittokäsi, joka sisältää neljä kolmen kortin sarjaa (suora tai kolmoset) ja yhden parin. Pakasta ottamisen lisäksi pelaaja voi ottaa myös toisen pelaajan pois heittämän kortin, jos sen voi avulla voi pöydätä samantien sarjan. Kun joku pelaajista julistaa rakentaneensa voittokäden, on aika laskea pisteet, joita heruu vain jaon voittajalle.

Pisteenlasku erilaisina yhdistelmineen on pelin varsinainen suola. Mahjonggista lainatun idean mukaisesti pelaajat voivat yhdistellä lukuisia erilaisia pistesuorituksia yhteen voittokäteen. Pistesuorituksia, joita voi voittokäteensä rakennella, ovat vaikkapa "kaikki voittokäden kortit väliltä 1-5", "voittokädessä vain suoria (ja se pakollinen pari)" ja "kaikki kortit samaa maata".

Kukin suorituksista yksinään tuo kohtuullisen pistepotin, mutta jos onnistuu yhdistämään vaikkapa kaikki edellämainitut suoritukset samaan käteen, kohoaa pistepotti nopeasti tähtitieteelliseksi. Pelatessa kriittistä onkin tasapainoitella sen suhteen, yrittääkö rakentaa vaikean ja rutkasti pisteitä tuovan käden, vai voittaako varmasti jaon ja tyytyy pienempään pistesaaliiseen.

Mhingin erikoisuutena pelin korteilla voi pelata myös oikeaa Mahjonggia, jos uskallusta ja Mahjonggin saloihin vihkiytyneitä pelitovereita riittää.

Mhing on oivallinen pelikorteilla pelattava kevyt-Mahjongg: sisältö on niin lähellä alkuperäisestä Mahjonggia, että on mahdotonta (ja turhaa) arvostella peliä ilman, että pelien välisiä eroja ei vertailisi - niin samankaltaisia pelit keskenään ovat. Eroavuuksia Mahjonggiin on käytännössä kolme: kaksinpelattavuus, pelikortit ja sääntöjen yksinkertaisuus.

Kaikki Mahjonggia pelanneet lienevät samaa mieltä siitä, että peliä on turha pelata kaksistaan, kolmella pelaaminen jo onnistuu varsin mainiosti. Mhingin kohdalla kaksinpeli toimii paremmin, joskin pelielämys jää silti hivenen torsoksi, joten kaksinpeliä suosittelen pelattavaksi kaikesta huolimatta vain "äärimmäisessä hädässä".

Pelikortit on jo isompi etu verrattuna Mahjonggin tiiliin. Pelikorttien myötä alkuvalmistelut Mhingissä kestävät vain hetken ja korttien käsittely on kaikille varmasti tutumpaa kuin tiilien. Mhingin pelikorteissa on vielä sekin etu, että mikään ei estä pelaamasta niillä perinteistä Mahjonggia - paksuhko korttipakka kulkee mukana missä vain ja milloin vain toisin kuin Mahjonggin nahkasalkku tiilineen päivineen.

Kolmas ja monille kenties se kaikkein tärkein Mhingin vahvuus on sääntöjen yksinkertaisuus. Pelissä on hyvin rajattu määrä voittoyhdistelmiä, yksinkertainen pistelasku ja poikkeustapaukset muutenkin rajattuna minimiin. Kun tätä vertaa Mahjonggin monipuolisiin voittokäsiin, monimutkaiseen pistelaskuun ja runsaisiin poikkeustapauksiin on pelien välillä huima ero oppimiskäyrissä.

Toisaalta viime mainittu on minun kohdallani myös Mhingin heikkous: ummikko varmasti tarttuu Mhingiin helpommin kuin Mahjonggiin, mutta itse opettelin aikoinaan ensin Mahjonggin ja vasta myöhemmin tutustuin Mhingiin. Näin nurinkurisesti pelit opeteltuani Mhing tuntuu hivenen köyhältä: moninaiset erikoisvoittokädet, mielenkiintoiset poikkeustilanteet, piilosarjat vs. esillä olevat, kongit ja tietty "tiilien taika". kaikki nämä loistavat poissaolollaan.

Niin tai näin, Mhing on virtaviivaistettunakin eittämättä hyvä rommipeli. Tästä sopisi yhden jos toisenkin rommipelien suunnittelijan ottavan oppia. Peli on sopivalla tavalla kevyehkö, mutta silti hyvinkin strateginen. Aivan klassikoksi asti siitä ei kuitenkaan ole - siihen tarvittaisiin jotain omaperäistä, ei pelkästään lainattua

Mhing on hyvin, hyvin perusvarma rommipeli. Siinä ei ole mitään kovin pahasti vialla ja kaikki toimii aivan mainiosti. Paremmille pisteille päästäkseen se tarvitsisi kuitenkin jotain omaperäistä pelillistä extraa.

Parasta Mhingissä ovat sen erittäin hyvin valitut eri pistesuoritukset. Niitä ei ole loputtoman montaa, mutta ne on valittu vaihtelevasti ja järkevästi. Tämän ansiosta voi millaisista aloituskorteista vain lähteä rakentamaan hyvän pistepotin tuovaa voittokättä, jos vain kekseliäisyyttä riittää. Onkin mukavaa kerrankin pelata rommipeliä, jossa voi onnettoman korttituurin sijaan syyttää tappiosta vain itseään (Mystery Rummy ota oppia!).

Osaltaan voittokäsien rakentelussa auttavat pelin kortit. Niiden kuvitus ei loista mielikuvituksellaan tai muutenkaan, mutta onneksi niiden ulkoasu on erittäin selkeä ja rauhallinen. Niinpä kortteja jaksaa tuijotella intensiivisesti pidemmänkin Mhing-session ajan.

Kaiken kaikkiaan peli toimii hienosti, eikä siitä keksi mitään suurta valituksen aihetta - mitä nyt vähän pienempikin määrä jokereita olisi varmasti riittänyt. Toisena pienenä nurinana tai varoituksena on sanottava, että mihinkään Mahjongg-fiiliksiin on turha kuvitella Mhingiä pelaamalla pääsevänsä: selkeyden vuoksi pelistä kun on karsittu Mahjonggin ainutlaatuiset, osin todella omituiset voittokädet, jotka tekevät Majonggista pelin joka se on.