Mystery of the Abbey  

   
raadin arvosana:
 
  suunnittelija: Bruno Faidutti, Serge Laget
6
 
  pelaajamäärä: 3-6  
  kesto: 120 minuuttia  

  pelin kuvaus:  
 

Luostarissa tapahtuu kummia: yksi uskonveljistä löytyy julmasti murhattuna. Pelaajien ei siis auta kuin ajella päälakensa, pukea kaavut ylleen ja hypätä keskiaikaisen munkin rooliin selvittämään murhaajaa.

Mystery of The Abbey on pohjimmiltaan deduktiopeli. Pelin aluksi mahdollisia syyllisiä kuvaavat kortit sekoitetaan, yksi kortti (murhaaja) poistetaan pelistä ja loput kortit jaetaan pelaajille. Tästä lähtökohdasta pelaajien tehtävänä on kilpaa päätellä, kuka on syyllinen. Selvittely onnistuu tekemällä muille pelaajille kysymyksiä, joihin näiden ei ole pakko vastata, tai vierailemalla eri osissa luostaria, joista saa selvittelyä helpottavia tapahtumakortteja. Luostarissa harhailulle ei kuitenkaan ole loputtomasti aikaa, vaan neljän kierroksen välein pelaajat palaavat luostarin kirkkoon messuun, jolloin jokainen pelaaja joutuu antamaan osan korteistaan vieruskaverilleen.

Mystery of The Abbey arvatenkin päättyy, kun joku pelaajista osaa päätellä syyllisen. Tällöin eniten pisteitä kerännyt voittaa. Pisteitä voi hankkia syyllisen päättelemisen lisäksi tekemällä tästä pelin aikana oikeita johtopäätöksiä tyyliin: "murhaajalla ei ole partaa" tai "murhaaja on lihava".

 

  Mikon mielipide:  
 

Deduktiopelit ovat yleensä hyvin karuja ja mekaanisen oloisia elämyksiä á la Sleuth. Mystery of the Abbey on selvästi tarkoituksella suunniteltu poikkeamaan kaavasta. Sen pohjalla on periaatteessa kohtuullisen tyypillinen päättelypelin järjestelmä, mutta kokonaisuus on kuorrutettu todella muhkealla määrällä erikoiskortteja. Vähempikin olisi riittänyt, sillä vaikka kortit onkin huolella muokattu aiheeseen sopiviksi, tekevät ne pelistä kaoottisen kokemuksen, ja mikä pahinta, vähentävät ratkaisevasti päättelyn tarvetta. Erikoiskorttien ansiosta Mystery of The Abbey on päättelypeli, jossa ei välillä tarvitse - tai pahimmillaan edes voi - päätellä.

Komponenttipuolellakin Mystery of The Abbey on kaikkea muuta kuin tavallisen karu deduktiopeli. Sen ulkoasusta ei ole kuin hyvää sanottavaa, kuten Days of Wonderin peliltä odottaa sopiikin. Pelin ulkoasu on näyttävä ja komponentit parasta laatua kautta linjan. Muistiinpanojen tekemiseen käytettävät värikkäät ja hyvin kuvitetut lappuset ovat jo suorastaan luksusta.

Luostarin mysteeristä jää ristiriitainen maku. Sen tekninen toteutus on huippuluokkaa, se on temaattisesti vahva ja mikä tärkeintä, sen perusidea korttien kierrätyksineen on onnistunut. Harmillisesti muuten mainio peli kuitenkin tukahtuu erikoiskorttien loputtoman vyöryn alle. Mystery of The Abbey on deduktiopeli, jossa loppujen lopuksi päätellään kovin vähän.

6+
 

  Teron mielipide:  
 

Luostarin mysteerissä ensimmäisenä huomio kiinnittyy todella upeaan ulkoasuun: pelilauta on hieno, komponentit pelinappuloista aina tiukuun ja muistiinpanolappuihin asti vertaansa vailla, mutta vielä näidenkin yläpuolella on graafisesti todella upeat henkilöhahmokortit! Taattua Days of Wonder -laatua.

Kun puitteet ovat kunnossa herääkin kysymys onko sisältö yhtä hyvä? Deduktiopelien ystäville Mystery of the Abbey on vähintäänkin pienoinen pettymys. Periaatteessa murhaajan selvittämiseen käytettävä kyselysysteemi on toimiva ja pidän jopa siitäkin, että esitettyyn kysymykseen saa jättää vastaamatta (useimmiten kysymykseen kuitenkin vastaa jo pelkästään siksi, että saa esittää vastakysymyksen, johon saa takuulla vastauksen). Myös erilaiset erikoiskortit tuovat mukavasti jännitystä peliin, vaikka kovasti eriarvoisia keskenään ovatkin.

Kuitenkin pelin deduktio-osuus on romutettu ihan muuta kautta. Syyttömien henkilöhahmojen kortteja nimittäin kierrätetään pelaajalta toiselle vähän väliä mistä seuraa se, että yhdelle pelaajalle esitetty kysymys ei mitä luultavimmin pädekään enää seuraavalla kierroksella. Näin aiemmin tehtyjen kysymysten kautta saatu informaatio hukkuu korttien sekoittumisen myötä, mistä seuraa parikin pelin kannalta ikävää asiaa. Ensinnäkin vähänkään varomaton pelaaja saattaa haksahtaa luulemaan, että tietty henkilö on syytön. Tämän seurauksena väärä informaatio leviää muillekin, jolloin kaikkien peli on pilalla. Toinen ikävä asia liittyy kysymyksen asetteluun: koska kortit ja tieto sekoittuu pitkin peliä, vain täsmäkysymyksiä esittämällä saa varmaa tietoa tietyn henkilön syyttömyydestä. Täsmäkysymyksissä taas on se vika, että sitä kautta kaikilla on koko ajan käytettävinään miltei sama informaatio. Pelin pitkittyessä tästä seuraa taas sen, että yhtäkkiä kaikilla on enää yksi tai kaksi murhaaja-kandidaattia jäljellä, jolloin kilpaa juostaan tekemään lopullisia ratkaisuja murhaajasta.

Näiden ongelmien lisäksi Mystery of the Abbeyn miinuksiksi lasken pitkähkön keston ja sisältöön nähden suhteellisen monimutkaiset säännöt: paljon pientä muistettavaa mikä on ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että peli huokuu enemmän "leppoisen rentoa pelielämystä ei-pelaajien kesken" -asennetta kuin "asiaan vihkiytyneiden tosipelaajien tiukkaa vääntöä" -tyylistä kokonaisuutta. Harvoin pelaavalle jo pelkästään sääntöjen läpikäynti saattaa olla siis liikaa.

Moitteistaan huolimatta pelin pariin eksyy silloin tällöin - jo ihan vain siinä toivossa, että jospa pelissä sittenkin olisi niitä deduktioelementtejäkin, kun puitteet kerran muuten ovat niin upeat. Pelatun pelin jälkeen sama pettymys hiipii puseroon ja pelin laittaa ilomielen pölyttymään kaappiin...

6-
 

  kuvia:  
 
 
 
Mystery of the Abbeyssa on viimeisen päälle upeat komponentit pelilaudasta kortteihin ja aina pelinappuloihin asti, puhumattakaan etualalla olevista värillisistä pelaajien muistilapuista.

Lähikuvaa yhdestä pelaajan nappulasta ja yhdestä epäillystä kortista.
 

  linkkejä:  
  boardgamegeek  

 

Jos haluat linkittää suoraan arvosteluun, käytä osoitetta: http://www.kystas.net/lautapelit/arvostelut/mysteryabbey.htm

Tämä on osa Kumpulan pelikerhon peliarvostelusivuja.
Tästä pääset etusivulle.