Todellisena "pelaajien pelinä" pidetyssä Puerto Ricossa pelaajat yrittävät rikastua vallatussa siirtomaassa. Siirtomaaherran pelivuorot ovat vähintäänkin kiireisiä, sillä jotta riistäjän kirstuun helisisi kultaa, pitäisi plantaasien sato saada kerättyä, jalostettua ja rahdattua takaisin emomaahan. Pelaajan tehtävänä on saada koko prosessi sujumaan sulavasti, mikä on vähintäänkin haastavaa - optimaalisen tuloksen saamiseksi on haalittava lisätyövoimaa ja osattava rakentaa sopivia lisärakennuksia tuotannon tehostamiseksi.

Puerto Rico on lautapelaamisen merkkipaalu, jonka arvostelumenestys lähentelee täydellistä. Se paistattelee tämän tekstin kirjoitushetkellä (02.2005) ykköspaikalla sekä Boardgamegeekin keskiarvolistalla että viikottaisessa Internet Top-100 Boardgames äänestyksessä.
Yleisömenestyksen lisäksi Puerto Rico on voittanut useita arvostettuja palkintoja.

Puerto Rico on yksi niistä peleistä, jotka ovat minun mielestäni jo lähtökohtaisesti pahasti pielessä. Syy tähän on se, että Puerto Rico ei sisällä lainkaan suoraa pelaajien välistä kanssakäymistä. Toki pelatessa pidetään huolta, että omat tekemiset eivät hyödytä muita pelaajia liiaksi, mutta kanssakäyminen on vähäistä ja välillistä - vastustajan plantaaseja ei valtailla tai laivoja sabotoida. Tällainen pelaaminen viehättää pelin suosiosta päätellen monia, mutta itse pelaan mieluummin pelejä, joissa toiset pelaajat ja heidän siirtonsa ovat keskeinen osa pelaamista eivätkä jonkinlainen välttämätön paha.

Puerto Rico ei siis ole minun makuuni. Aivan St. Petersburgin tasoinen katastrofi se ei kyllä ole, mutta koska viimeisenä niittinä Puerto Rico kestää varsin kauan, en peliä voi kuvitella pelaavani. Totuuden nimissä on lopuksi sanottava, että on Puerto Ricossa jotain kehumisen arvoistakin. Se nimittäin onnistuu jossain määrin tavoittamaan aihepiirinsä hengen, mikä on aina oiva saavutus saksalaiselta lautapeliltä.