Samuraissa pelaajat asettelevat numerolaattoja pelilaudalle tarkoituksenaan haalia itselleen pelin kolmea resurssia, jotka tunnetaan tuttavallisesti piippahattuina, buddhina ja riisipeltoina. Resurssit majailevat kaupungeissa, joita laatoilla ympäröimällä haalitaan. Kun jokin kaupungeista on ympäröity, saa resurssin omakseen pelaaja, jolla oli kaupungin ympärillä suurimman pistemäärän edestä resurssia vastaavia laattoja.

Mikä mielenkiintoisinta, pelissä jokaisella pelaajalla on oma, erikoislaattoja myöten täsmälleen samanlainen laattavalikoima, josta kerralla käytössä on kuitenkin vain viisi laattaa. Peli siis harvoin ratkeaa laattojen nostotuuriin, vaan vähät laatat on vain osattava käyttää oikein.

Samuraissa resurssit kerätään piiloon näkösuojan taakse, joten johtoasemassa olevaa voi yrittää vain arvailla tai muistella. Poikkeuksena edelliseen kaksinpeli, jossa kerätyt resurssit pidetään koko ajan näkyvillä.

Peli päättyy, kun joku kerättävistä resursseista loppuu kokonaan. Tällöin seuraa pisteidenlasku, joka jälleen kerran on kniziamaisen kiero. Jotta pelin voi voittaa, täytyy pelaajalla on jotakin pelin kolmesta resurssista eniten. Mikäli yhdellä pelaajalla on vähintään kahta resurssia eniten, julistetaan kyseinen pelaaja voittajaksi. Harvemmin näin kuitenkaan käy, vaan voittaja ratkotaan niistä pelaajista, jolla on eniten yhtä resurssia. Nämä pelaajat laskevat nyt yhteen kahden muun resurssinsa nappulat ja se, kenellä on eniten resursseja voittaa.

Samurai on alusta loppuun erinomainen tuote. Jo pelin ulkoasu on eräs parhaista, mitä olen koskaan lautapelien saralla nähnyt: pelilauta (Japanin kartta) on tyylikäs, selkeä ja ottaa hyvin huomioon pelaajien määrän siten, että kaksinpeli suoritetaan pienellä kartalla ja vasta neljällä pelaajalla käytetään koko pelilautaa. Hyvä idea, joka toimii loistavasti. Tällaista käytäntöä soisin näkeväni muissakin peleissä. Pelilaudan ohella pelissä käytettävät muutkin komponentit ovat tyylikkäitä ja toimivia.

Pelaaminen aiheuttaa mukavasti päänvaivaa: vain viidellä käytössä olevalla laatalla pitäisi suoriutua pelissä eteenpäin keräten arvokkaita resursseja. Erikoislaatat tuovat peliin aimo annoksen lisävärinää, sillä niiden avulla pelaajat pystyvät pariin otteeseen tekemään peruspeliä poikkeavia siirtoja. Kun pisteytyssysteemikin on mielenkiintoinen, on Samurain pelaaminen todella hauskaa.

Oikeastaan pahaa sanottavaa Samuraista saa todella hakea, mutta yhden huomion kuitenkin tekisin: ensikertalainen yleensä omilla tekemisillään ratkaisee voittajaksi sen, joka pelaa tätä seuraavana. Pelissä on siis tiedettävä, mihin/mitä/miksi laattojaan asettaa, jotta ei jätä helppoja marjoja seuraavien poimittavaksi. Mikäli joku pelaajista tekee hölmöjä siirtoja, on se yhtä tuskallista kuin juurihoito hammaslääkärissä.

Samurai on yksinkertaisesti erittäin onnistunut peli. Siitä ei tule mieleen mitään merkittävää valittamista, vaan kaikki toimii hyvin pelimekaniikasta japanilaisvaikutteiseen ulkonäköön asti. Erityisesti pidän siitä, miten pelissä jokaisella vuorolla on juuri sopivasti miettimistä: vaihtoehtoja on useita, mutta ei silti liian monta. Tämän ansiosta jokaisen pelaajan on tehtävä tärkeitä valintoja jokaisella kierroksella, pelin silti edetessä joutuisaa vauhtia alusta loppuun asti.

Samurai olisi hyvä peli sellaisenaankin, mutta erilaiset erikoislaatat, kiero pisteenlasku ja hyvin suunniteltu pelilauta nostavat sen suoraan klassikkoluokkaan ja pelien pantheoniin. Erikoisnappuloiden ansiosta jokaisella pelikerralla tulee sopiva määrä yllätyksiä, jotka pitävät yhdessä erikoisen pisteenlaskun kanssa mielenkiinnon ja keskittymisen yllä loppuun asti. Pelilauta puolestaan ei ole vain poikkeuksellisen tyylikäs ja käytännöllinen, vaan myös pelillisesti hienosti toimiva. Pelilautansa ansiosta Samurai on erinomainen peli millä pelaajamäärällä tahansa.